Teksti ja kuvat Kimmo Härjämäki 29.4.2006

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys oli muutaman talkoolaisen voimin mukana noin 5 hehtaarin ja kilometrin pituisen jokivarsiniityn kulottamisessa 26.4. Kuparisen maitotilalla Paimiossa. Mukana oli myös väkeä naapureista, joten tulta vartioi reilut kymmenen henkilöä.

Kulotettava alue, ennen tikun raapaisua.

Turvavyöhykettä sytyteltiin varovaisesti ja koko joukko vartio, ettei tuli päässyt naapurin puolella näkyvään kuusikkoon. Tilannetta helpotti välissä oleva syvä puronuoma

Kuparinen sytytyshommissa naapurin tulevalla laitumella.

Vielä kuuden jälkeen tuuli puhalteli melko voimakkaasti, joten mietimme ensin turvallista kulotusstrategiaa. Päätimme aloittaa tulevan laitumen pohjoisrajalta, jolloin kulon aloitus tapahtui vastatuuleen. Aloituskohdassa oli koko porukka haravoineen ja kuusenoksineen eli "hosineen" vartioimassa, ettei tuli pääse väärälle puolelle rajaa. Näin teimme noin 20 metriä leveän turvavyöhykkeen. Tämän jälkeen aloimme sytytellä kuloheinää joen reunaa pitkin edeten. Tuuli oli tällöin jo jonkin verran tyyntynyt, mutta pieni myötätuuli oli hyödyksi muutamissa paikoissa, joissa kasvillisuus ei ollut kovin kuivaa.

Vähäjoen uoman reunalla kasvaneet ruokohelvet syttyivät hyvin.
Alueen kulottaminen oli turvavyöhykkeen polttamisen jälkeen suhteellisenturvallista, sillä koko kilometrin pituinen pätkä sijaitsi Vähäjoen uoman ja kyntöpellon välissä. Alueen pajukko sai myös tulelta kyytiä ja pari kuustakin kärähti tulen nuollessa niitä. Kuuset olisivat muutenkin saaneet kaatotuomion avoimuuteen pyrittävällä hoitokohteella, joten mitään taloudellista vahinkoa ei tästä siis koitunut. Illan jo hämärtyessä kulotimme myös Tomerontien sillan eteläpuolella sijaitsevan naapurin tulevan lammaslaitumen kuloheinän pois. Tämän jälkeen tarkastimme vielä savuavia pesäkkeitä sammuksiin. Kulotus sujui kaikenkaikkiaan erinomaisesti ja turvallisesti. Noin 5 hehtaaria tuli kulotettua vajaassa kolmessa tunnissa. Nyt musta maa imee lämpöä puoleensa ja heinän kasvu on siten ympäröiviä alueita nopeampaa ja heinä hiehoille maittavampaa.
Tuli on irti! (turvallisesti tosin, sillä turvakaista oli jo poltettu)
Kulottuneet mätässarat loivat mielenkiintoisen maiseman.
Leinon haka liekeissä.
 
Mooseksella oli palava pensas, kulottajat näkivät palavan puun!
 
Tuli auttoi myös pajukon ensiraivauksessa

Seuraava operaatio tilalla on laitumen aitaaminen ja sitten vaan odottelemaan kevään etenemistä ja eläinten päästämistä laitumelle!

Ilmoitus!

Jäivätkö Paimion kulotustalkoot väliin? Eipä hätää:

Maskun - Nousiaisten luonnonsuojeluyhdistys järjestää kulotustalkoot Nousiaisten kirkon niityllä 2.5.2006. Jos on kysyttävää ajo-ohjeista ja mahdollisista sään tuomisista rajoituksista, soita Marjukka Kulmalallen 050-5243278. Muuten, eikun vaan toteuttamaan pyromaanin vaistojaan turvallisesti!"