Ständimme eduskunnan ympäristöpäivänä

Teksti ja kuvat Kimmo Härjämäki

Eduskunnan ympäristöpäivän satoa

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys osallistui 18.5.2005 järjestettyyn Eduskunnan ympäristöpäivään. Yhdistyksen edustama asia, viherympäristöjen hoito, oli hyvin edustettuna. Viherympäristöt monine vaikutuksineen olivat yksi kolmesta ympäristöpäivän kolmesta teemasta.

Eduskunnan uuden lisärakennuksen auditoriossa oli viherympäristötunti, jonka puheenjohtajana toimi kansanedustaja Satu Taiveaho. Tunnin aikana esitelmöivät Juha Helenius, Tapio Heikkilä ja Erja Rappe. Agroekologian professori, Juha Heleniuksen aiheena oli maatalouden nykyarvot, jossa hän pohdiskeli sen roolia ruoantuotannosta biodiversiteetin ylläpitoon ja laajempiin globaaleihin aihepiireihin liittyviin ongelmiin.

Juha Helenius

Tapio Heikkilän esityskoski harvinaisemmaksi käyviä agraari kansallismaisemiamme ja MMT Erja Rappe puhui värikkäästi, mitä kaikkea vaikutuksia ympäristömme vehreydellä on niin sisällä kuin ulkona aikaansa viettäville ihmisille.

Viherympäristöteema oli vesiensuojelu- ja kierrätysteeman lisäksi edustettuna lähetystöjen vastaanottotiloissa omana huoneenaan. Yhdistyksen seurana viherympäristöteemaa esittelivät, Maatiainen ry., Museovirasto ja Uudenmaan perinnemaisemayhdistys sekä Nokialla sijaitseva tuleva ympäristörakentamisen koulutus- ja tutkimustoiminnan osaamiskeskittymä Verte, joka esitteli toimintaansa jakamalla vierailijoille kehäkukan siemeniä.

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys esitteli toimintaansa postereilla, jotka ovat yhdistyksen jäsenten lainattavissa esim. kesän tapahtumia varten. Posterit ovat mm. kesällä Kuralan kylämäessä ja mahdollisesti Laitilassa Arkeologisessa opastuskeskuksessa .

Erja Rappe
Eduskunnan ympäristöpäivään osallistuminen oli nuorelle yhdistyksellemme oivallinen paikka esitellä jo tapahtunutta toimintaa ja uusia tulevia projekteja. Seuraava mahdollinen suurempi hanke on RAY:lle toukokuussa 2005 jätettävä rahoitushakemus hankkeesta: "Terveyttä, työtä ja iloa maisemasta", jonka valmistelu on loppusuoralla.

Ympäristöpäivän yhteydessä ständillämme oli myöskin kasvin tunnistuskilpailu. Vanhaan maitotonkkaan kertyneiden vastausten kesken arvoimme palkinnoksi 50 euron arvoisen niittyliha metwurstipaketin, jonka sponsoroijina toimivat Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ja Uudenmaan luonnonsuojelupiirin perinnemaisemien hoitoprojekti.

Onnetar suosi tällä kertaa Petri Neittaanmäkeä Eduskunnasta. Onnittelut hänelle! Palkinnon luovuttaja Kaarlo Schildt toimittaa palkinnon Eduskuntaan.

Aiheeseen liittyvät eduskunnan sivut!

Puheenjohtaja Satu Taiveaho