-
Natura-alueiden perinnebiotoopit, arvokkaiksi perinnebiotoopeiksi
inventoidut kohteet, luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelualueet
sekä valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla sijaitsevat
perinnebiotoopit (=ensisijaiset neuvontakohteet)
-
Metsälaitumet
-
Hakamaat
-
Erityyppiset niityt, jokivarsiniityistä pienialaisiin kyläketoihin
-
Reunavyöhykkeet, mikäli niillä on merkkejä
perinteisestä maankäytöstä
-
Muut kohteet tapauskohtaisesti arvioituina
Suojavyöhykkeiden
perustaminen tähtää vesistökuormituksen vähentämiseen
peltoalueilta. Suojavyöhykkeitä voi perustaa erityisesti
tulvaherkille peltokuvioille ja jyrkästi vesistöjen
suuntaan viettäville peltolohkoille. Pellolle perustettavaan
suojavyöhykkeen hoitoon voidaan ottaa mukaan maksimissaan
20 metriä leveä kaistale luontaista rantavyöhykettä,
mikäli sen hoito edistää vesien- ja maisemansuojelun
päämääriä.
Suojavyöhykkeet
voidaan perustaa suojaviljaan tai suoraan heinä-/niittykasvien
kylvöin. Paras tulos saadaan kylvämällä uusi
nurmi viljasuojakylvöön tai perustamalla vyöhyke
vanhalle viherkesannolle. Jatkossa suojavyöhykkeen hoitotoimiin
liittyy niittoa tai laidunnusta. Niitoksen voi hyödyntää
esimerkiksi karjan rehuna. Mikäli niitettyä heinää
ei hyödynnetä, se tulee silti kerätä pois
alueelta, eikä sitä saa varastoida alueille, jotka ovat
tulvaherkkiä ja siten niittojätteen ravinteet voivat
karata vesistöihin.
Suojavyöhykkeet
voidaan rajata siten, että jyrkät, mutkaiset, joenuomia
myötäilevät pellonosat voidaan ylempää
rinteestä suoristaa ja saada näin järkevänmuotoiset
viljelyalat. Kapeat, jyrkät ja viljelyarvoiltaan vähäiset
pikkulohkot voidaan tapauskohtaisesti liittää kokonaan
suojavyöhykesopimukseen. Tällaiset avoimet metsään
rajoittuvat, heinäkasvillisuuden ympärivuotisesti peittämät
reunavyöhykkeet ovat tärkeitä elinympäristöjä
ja suojapaikkoja monille eliölajeille, kuten päiväperhosille
ja riistalle.