takaisin vuosikertomussivulle

20.3.2008


TOIMINTAKERTOMUS 2007

1. Yleistä

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistyksen vuosi 2007 käsitti runsaasti monipuolista toimintaa. Edellisvuosien tapaan yhdistys järjesti erityistukiin liittyvää neuvontaa TE-keskuksen Neuvonta- ja koulutusrahoituksella. Lisäksi vuoden mittaan yhdistys järjesti totuttuun tapaan erilaisia talkoita sekä kevätretken. Pohjoismais-balttilainen yhteistyöprojekti ManTra päättyi heinäkuun lopussa, mitä edelsi onnistuneen päättöseminaarin järjestäminen Varsinais-Suomessa. Kansainvälisyys näkyi myös Eurositen jäsenyyden jatkumisena. Yhdistyksen www-sivuja on käytetty ahkerasti ja sieltä löytyy myös lisää tietoa yhdistyksen toiminnasta.

2. Yhdistyksen toiminta vuonna 2007

Yhdistyksen järjestäytyminen

Yhdistyksen hallitus kokoontui vuonna 2007 6 kertaa: 2.2, 13.4, 16.8, 14.9, 27.10 ja 14.12. Lisäksi kokoonnuttiin joitakin kertoja lähinnä ManTra -projektiin liittyen.

Vuosikokous pidettiin 13.4.2007 Salon kirjaston auditoriossa. Vuosikokouksessa luennoi Seppo Vuolanto perinnemaisemien linnuista ja paikalle oli kerääntynyt kolmisenkymmentä jäsentä ja esitelmän kuuntelijaa. Vuonna 2006 valittu yhdistyksen hallitus toimii kolme vuotta eli kokoonpano pysyi samana: puheenjohtajana Kimmo Härjämäki, varapuheenjohtajana ja taloudenhoitajana Eija Hagelberg, sihteerinä Eriika Lundström, Teija Tiitinen nettivastaavana, Mia Laakso jäsensihteerinä, Roine Larsson kalustovastaavana ja Iiro Ikonen vastaa kansainvälisistä asioista.


Jäsenyys Eurositessa

Yhdistys liittyi vuonna 2005 eurooppalaisen luonnonhoidon kattojärjestön Eurositen jäseneksi. Iiro Ikonen on Eurositen valtuuston jäsen, ja osallistui valtuuston kokouksiin keväällä ja syksyllä. Vuosikokoukseen Belgiassa osallistuivat Iiro Ikonen ja Eija Hagelberg.

Vuonna 2008 Eurositen vuosikokous ja konferenssi järjestetään Varsinais-Suomessa ja sen suunnittelu aloitettiin jo keväällä 2007. Vuosikonferenssia järjestämässä on mukana Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Muut järjestelijät ovat Eurosite sekä muut sen suomalaisjäsenet Metsähallitus ja Turun kaupunki.

Jäsenistö

Vuoden 2007 lopulla yhdistyksellä oli noin 80 jäsentä. Uusia jäseniä tuli muutamia, mutta myös muutama nimi on jäänyt pois yhdistyksen jäsenlistalta.

Traktori ja haketin

Vuoden 2006 alusta lähtien yhdistyksen omistuksessa ollut traktori joutui onnettomuuteen ja vakuutusyhtiön lunastamaksi lokakuussa. Haketin ei ollut mainittavasti käytössä vuonna 2007, eikä sillä ilman traktoria käyttöä olekaan.

Yhdistyksen työntekijät sekä harjoittelijat

Yhdistys työllisti alkuvuodesta heinäkuun loppuun lastenkirja-projektissa yhden henkilön työllistämistuella. Tämän lisäksi työllistettiin keväällä lyhyeksi ajaksi kaksi henkilöä viljelijöiden neuvontatöihin. Yksi opinnäytetyö toteutettiin yhdistyksen puheenjohtajan ohjauksessa.

Viron mökki

Yhdistyksen Viron Räpinasta vuokraamaa mökkiä vuokrataan edelleen jäsenille. Mökillä järjestettiin vuonna 2007 kahdet talkoot mökin ja pihapiirin kunnostamiseksi. Iiro Ikonen on toiminut yhteyshenkilönä Virossa. Mökkiä käytettiin kesän aikana vain muutaman matkalaisen toimesta.

Yhdistyksen jäsenten esitelmät seminaareissa ja osallistuminen ohjausryhmiin

Yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat käyneet pitämässä perinnemaisema-aiheisia esitelmiä yhdistyksen nimissä muutamien seminaarien ja koulutustilaisuuksien sekä kokousten yhteydessä vuonna 2007.


Yhdistyksen järjestämät tapahtumat vuonna 2007

Jälkijoulut 2.2.2007
Koska pikkujoulut jäivät järjestämättä vuoden 2006 lopulla, päätettiin vahinko korvata järjestämällä jälkijoulut Martinkadun Luonnonsuojelukeskuksessa. Tilaisuudessa Keijo Luoto esitteli valokuvia edelliskevään Romanian matkaltaan. Tilaisuuteen osallistui reilut 20 henkeä.

Talkoot
Vuoden ensimmäiset talkoot järjestettiin Irmeli Karjalaisen katajakedolla 17.2. Kemiössä. Tämän jälkeen talkoiltiin kesällä Halikonjokivarressa (niittotalkoot).

Myös SYKEn tuoreiden niittyjen tutkimukseen liittyvien kahden hoitokoealan niittoa jatkettiin Rekijokilaaksossa vuonna 2007 talkoovoimin. Koealoja käytiin kesän aikana niittämässä ja siihen saatiin myös rahoitusta Lounais-Suomen ympäristökeskukselta. Kolmen koeruudun osalta tutkimus päättyi vuonna 2006, ja talkoovoimin poistimme aidat niiden ympäriltä. Paraisten kalakoulun ympäristönhoito-opiskelijat avustivat talkoissa.

Kevätretki
Yhdistys järjesti 17.-20.5. retken Ahvenanmaalle. Matkalle osallistui noin 20 henkeä ja sen aikana tutustuttiin monipuolisesti Ahvenanmaan edustavimpiin perinnemaisemiin.

Pikkujoulut
Pikkujoulujuhla järjestettiin perinteisesti Martinkadun Luonnonsuojelukeskuksessa Turussa 23.11. Juhlan aluksi Mikko Paajanen esitteli St. Helenan saaren matkakuvia ja Keijo Luoto Saaristomeren talkookuvia 1980-luvulta lähtien. Pikkujouluihin osallistui n. 20 juhlijaa.

Yhdistyksen tuotteet
Vuonna 2006 teetettyjä tuotteita myytiin mukavasti mutta ei erityisen aktiivisesti vuoden kuluessa. Nettiputiikin kautta ostosten teko on vielä toistaiseksi ollut varsin vähäistä.



Yhdistyksen toteuttamat projektit

TE-keskuksen koulutus- ja neuvontarahoilla toteutettu viljelijöiden neuvontaprojekti erityisympäristötukiin liittyen

Yhdistys sai Varsinais-Suomen TE-keskukselta rahoitusta viljelijöille suunnatun neuvontaprojektin toteuttamiseen. Huhti-toukokuussa Eriika Lundström ja Kimmo Härjämäki kiertelivät tiloilla neuvomassa erityisympäritötukiin liittyvissä asioissa ja laatimassa niihin liitettäviä hoitosuunnitelmia. Uutuutena kokeiltiin menestyksekkäästi maisemaneuvontaklinikan järjestämistä. Neuvontapäivä järjestettiin ennen erityistukien hakua Perniön kunnantalolla, missä viljelijät voivat tulla asiantuntijoilta ja virkamiehiltä kysymään viime hetken neuvoa. Tilaisuuden mallia pyritään monistamaan tulevaisuudessa.

ManTra -projekti

ManTra-projekti päättyi heinäkuun lopulla. Kesäkuussa järjestettiin sen loppuseminaari Lounais-Suomessa. Seminaari onnistui erinomaisesti. Ryhmäläisten kanssa tutustuttiin mm. Askalan perinnemaisemiin ja Saaristomeren perinnebiotooppeihin (Jungfruskär).

www.landscape.fi -sivuja on päivitetty ja sivuille on kertynyt runsaasti tietoa.


Perinnemaisema-aiheinen lastenkirja

Perinnemaisemayhdistys työllisti vuoden 2007 aikana työllistämistuen kautta biologi-kuvittaja Tuulia Rivaston, jonka toimenkuvaan kuului perinnemaisema-aiheisen lastenkirjan laadinta. Kirjan nimi on Jäniksen matkassa. Kirjaa varten yhdistys haki apurahoja eri säätiöiltä ja niitä saatiinkin jonkin verran. Kirja valmistui ja taitettiin loppukesällä. Rahoitusta kirjan painamiseen ei ole vielä löydetty.

Ympäristöluotsi
Yhdistys jätti joulukuussa Satakunnan Leader toimintaryhmä Ravakka ry:lle hakemuksen Leader-hankkeesta Ympäristöluotsi, jota on vuoden aikana suunniteltu yhdessä neljän lounaissuomalaisen toimintaryhmän kanssa. Hankkeeseen haetaan 100 % rahoitusta ja sen budjetti on 150 000 euroa. Tavoitteena on avustaa muita yhdistyksiä ympäristöhankeasioissa ja mm. perinnebiotooppien ja kosteikkojen perustamis/kunnostus- ja hoitoasioissa liittyen erityisympäristötukiin. Hanke alkaa vuonna 2008.

3. Toiminnan jatkuminen

Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan aktiivisena tulevana toimintavuotena 2008.

4. Yhdistyksen talous

Yhdistyksen talous oli vuonna 2007 ylijäämäinen (+16 649,58 €), johtuen lähinnä traktorin lunastuskorvauksesta. Vuonna 2007 elettiin paljon säästäväisemmin kuin edellisenä vuonna.

Tuloja kertyi vuonna 2007 jäsenmaksuista, tuotteiden myynnistä ja eri tapahtumiin saaduista avustuksista. Myös ManTran budjetti piti. Tarkemmat yhdistyksen taloutta kuvaavat luvut ilmenevät tilinpäätöksestä.

Yhdistyksen taloudenhoitajana on toiminut Eija Hagelberg. Tilitoimisto Tilini Oy on hoitanut kirjanpidon. Tilintarkastuksen hoitavat Eeva Haikio ja Mikko Haavisto/ KPMG Oy.

Talkoiden varalta yhdistyksellä on tapaturma- ja talkoovakuutukset.

5. Tiedotus

Yhdistyksen jäsenjulkaisu Ketonoidanlukko ilmestyi vuonna 2007 kaksi kertaa. Yhdistyksen internet-sivuilla www.vsperinnemaisemat.net ovat kävijämäärät lisääntyneet vauhdikkaan tasaisesti, sivusto on otettu vastaan positiivisesti ja niitä osataan käyttää ahkerasti. Yhdistyksen sähköpostilista "Pema" toimii aktiivisesti.