Päivitetty
17.4.2010
HALLITUS:
Yhdistyksen
hallituksen kokoonpanoa uusittiin 26.4.2010 vuosikokouksessa vähän.
Hallitus ottaa mielellään vastaan hankeideoita, tietoja
tapahtumista ja ideoita uusista yhteistyökuvioista eri järjestöjen
ja organisaatioiden kanssa. Älä epäröi ottaa yhteyttä!
"Olemme
kaikki olleet vetämiemme innovatiivisten paikallisten sekä
kansainvälisten projektien lisäksi mukana edistämässä
lukuisia perinnemaisemien käytännön hoitoon, neuvontaan
ja suunnitteluun sekä tutkimukseen liittyviä hankkeita sekä
alan poikkitieteellistä tutkimusta. Hallituksen jäsenet
työskentelevät päätöisään monipuolisesti
lounaissuomalaisten perinne- ja kulttuurimaisemien sekä maatalouden
vesiensuojelukysymysten parissa, viljelijästä virkamieheen."
Hallituksen
jäsenet esittelevät itsensä alla. Lähettäessäsi
sähköpostiasi poista osoitteesta tyhjät välit.