Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry:n hallituksen jäsen

Maija Mussaari, Turku

Olen juuriltani perniöläinen, luomutilan kasvatti. Ensimmäiset kontaktit perinnemaisemiin syntyivät siis jo kotitilan lammashaan aitoja pystytellessä. Jyväskylän yliopistossa kävin sivistämässä itseni biologiksi, ekologia ja ympäristönhoito pääaineenani. Opintojen lomassa aloitin työurani ympäristöhallinnossa, Keski-Suomen ympäristökeskuksessa perinnemaisemien hoitajana. Vaikka Jyväskylässä viihdyinkin, kaipuu merille ja varsinaissuomalaiseen maisemaan kasvoi vuosi vuodelta. Täällä sitä nyt ollaan Suomen Turuus kymmenen vuoden sisäsuomivaelluksen jälkeen. Työskentelen nykyisellään Metsähallituksessa Varsinais-Suomen ja Satakunnan yksityisten luonnonsuojelualueiden hoitajana.

Innostun helposti monenlaisesta, etenkin jos toiminta liittyy luonnossa liikkumiseen ja tekemiseen. Tärkeimpiä harrastuksiani ovat telemark-hiihto, merimelonta, pyöräily, lenkkeily, vaellus ja tietyst ne kauniit perinnemaisemat.