Varsinais-Suomen
perinnemaisemayhdistys osallistui keväällä 2005
Piikkiö-seuran "Yhteistä ympäristöä
kunnostetaan" -projektin tarjouskilpailuun Piikkiön
seudun arvokkaiden perinnemaisema- ja kulttuuriympäristöjen
kunnostamiseksi.
Kohdealueena
oli Piikkiön Hadvalan niittyjen lähiympäristöä,
Pappilan kallioketoalue sekä Hepo-ojan - Makarlanojan
alue koulun lähellä. Ketotalkoiden ja perhosinventoinnin
kohdealueena oli Pappilan keto. Kedolla elää lukuisia
huomionarvoisia perinnemaisemakasveja kuten mäkitervakko,
sikoangervo, mäkivirvilä, keltamatara ja pölkkyruoho.
Perhoslajistosta mainittakoon kesäkuussa kuvaamani virnapunatäplä.
Alueella
oli lukuisia innostuneita talkoolaisia jotka niittivät ketoa
viikatteella ja raivaussahalla. Myös alueen pusikkoa raivattiin
avoimemmaksi. Piikkiö -seura oli lisäksi tilannut alueelle
yläneläisen riukuaidan tekijän Erkki Ristisuon.
Lopputulos
oli hieno, maisema kaunistui ja kyläyhdistys lupaili jatkossa
hoitavansa aluetta vuosittain. Pientä vuotuista talkooapua
on jatkossa luvassa Lounais-Suomen ympäristökeskukselta.