Hallituksen jäsen, nettivastaava

Teija Tiitinen, Turku

Toimin Museoviraston muinaisjäännösten hoitoyksikön tutkijana. Tehtäviini kuuluu muinaisjäännösalueiden maisemanhoidon suunnittelu ja organisointi Varsinais-Suomen läntisissä osissa. Annan samalla alueella myös muinaisjäännösten hoitoon liittyvä neuvontaa.

Kohteet, joiden kanssa työskentelen ajoittuvat kivikaudesta (n. 6000 eKr.) toisen maailman sodan loppuun. Erityisenä huolenaiheenani on maiseman pienipiirteisten elementtien kuten peltoröykkiöiden, ojien tai kiviaitojen vähittäinen häviäminen. Pienet yksityiskohdat tekevät maiseman vaihtelevaksi ja antaa sille ajallista ulottuvuutta. Sen lisäksi ne toimivat useiden pienelijöiden elinympäristöinä.

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistyksen jäsenenä toivon voivani olla mukana vaikuttamassa siihen, että kulttuurimaiseman hoito lisääntyy ja sen suojelutahto vahvistuu maakunnassamme.