Mitä perinnemaisemat ovat?

Perinnemaisemat ovat vanhakantaisen maatalouden muokkaamia maisemakokonaisuuksia, jotka muodostuvat kasvillisuuden lisäksi rakennuksista ja rakenteista sekä monista maiseman pienipiirteisistä yksityiskohdista kuten pelto-ojista, puu- ja kiviaidoista, peltojen kiviröykkiöistä, tienpientareista, karjakujista sekä peltojen keskellä olevista metsäsaarekkeista.

Perinnebiotoopit

Perinnemaiseman tärkeitä osia ovat perinteisen maanviljelyksen muokkaamat perinnebiotoopit, jotka ovat kulttuurivaikutteisia luontotyyppejä kuten ketoja, ahoja, kaski- ja hakamaita sekä lehdesmetsiä. Ne ovat syntyneet perinteisen maatalouden tuloksena, jossa niittytaloudella oli pitkään merkittävä osuus. Perinnebiotoopit ovat ihmisen muokkaamia alueita, joille vähitellen kehittyi ympäristöstä poikkeava kasvilajisto. Kun niitetyiltä ja laidunnetuilta alueella ravinteiden määrä väheni, alkoi voimakaskasvuisten runsaasti ravinteita vaativien lajien määrä vähentyä. Tällaisia olivat mm. monet heinä ja putkikasvit. Vähän ravinteita vaativa kasvilajisto puolestaan hyötyi tilanteesta ja alkoi vahvistua. Tällaisessa niukkaravinteisessa ympäristössä lajisto voi olla kaksinkertainen verrattuna vastaavanlaiseen runsasravinteiseen ympäristöön. Perinnebiotoopit ovat yksi luonnon monimuotoisuuden merkittävimpiä ylläpitäjiä. Niiden runsas kasvilajisto luo edellytykset runsaalle eliöstölle mm. monet kotilot, perhoset ja koppakuoriaiset ovat niistä riippuvaisia.

Perinnemaisemien tulevaisuus uhattuna

1800-luvun lopulla alkoi luonnonniittyjen hyödyntäminen vähentyä. Oli jo todettu ettei rehuongelmaa saada ratkaistua muutoin kuin viljelemällä heinää. 1930-luvulla luonnonniityt olivat jo käyneet harvinaiseksi Etelä-Suomessa. Tilalle tulivat kylvöniityt. Suhdetta kuvaa se, että kun 1870-luvulla heinä oli kylvetty vain noin 1 %: iin koko peltoalasta, niin 1900-luvun alussa kylvettyjä niittyjä peltoalasta oli jo noin 40%. Koneellistettu tehomaatalous hävitti luonnonniityt lopullisesti. Kivikkoisia ja huonosti tuottavia alueita ei enää kannattanut koneellisesti niittää. Kun heinää ei enää kerätty pääsi vanhoille niittyalueille kasvamaan puita ja pensaita ja vähitellen ne alkoivat umpeutua. 1950-luvulla otetut valokuvat kertovat vielä suhteellisen avoimesta maisemasta, mutta sen jälkeen niittyjen ja ketojen taantuminen on vain nopeutunut.Viime vuosisadan lopulla lakannut ja kolmen - neljän viimeisen vuosikymmenen aikana jatkunut maatalouden rakennemuutoksen johdosta perinnemaisemat ovat nopeasti tuhoutumassa. Kun rehun tuotanto on siirtynyt lähes pelkästään pelloille ei luonnonniittyjä enää niitetä eikä laidunneta, ja maatalouden rationalisoinnin myötä myös suurin osa vanhakantaisen maanviljelyksen tarvitsemista tuotantorakennuksista on jäänyt tarpeettomiksi. Nykyisin niityistä ja kedoista on jäljellä vain pieniä jäänteitä tehokkaasti viljeltyjen peltojen ja talousmetsien keskellä. Kun niittyjä ja hakamaita ei enää niitetä eikä laidunneta on alueiden umpeenkasvu alkanut. On laskettu, että niityn umpeen kasvamiseen kuluu noin sata vuotta. Tällöin paikalla on täysikasvuinen - useimmiten kuusivaltainen - sekametsä. Samalla kun vanhat perinnemaisemat katoavat vähenee myös luonnon monimuotoisuus. Tutkimusten mukaan noin viidennes uhanalaisista lajeistamme on riippuvainen perinnebiotoopeista.