Mitä
perinnemaisemat ovat?
Perinnemaisemat
ovat vanhakantaisen maatalouden muokkaamia maisemakokonaisuuksia,
jotka muodostuvat kasvillisuuden lisäksi rakennuksista ja rakenteista
sekä monista maiseman pienipiirteisistä yksityiskohdista
kuten pelto-ojista, puu- ja kiviaidoista, peltojen kiviröykkiöistä,
tienpientareista, karjakujista sekä peltojen keskellä
olevista metsäsaarekkeista.
Perinnebiotoopit
Perinnemaiseman
tärkeitä osia ovat perinteisen maanviljelyksen muokkaamat
perinnebiotoopit, jotka ovat kulttuurivaikutteisia luontotyyppejä
kuten ketoja, ahoja, kaski- ja hakamaita sekä lehdesmetsiä.
Ne ovat syntyneet perinteisen maatalouden tuloksena, jossa niittytaloudella
oli pitkään merkittävä osuus. Perinnebiotoopit
ovat ihmisen muokkaamia alueita, joille vähitellen kehittyi
ympäristöstä poikkeava kasvilajisto. Kun niitetyiltä
ja laidunnetuilta alueella ravinteiden määrä väheni,
alkoi voimakaskasvuisten runsaasti ravinteita vaativien lajien määrä
vähentyä. Tällaisia olivat mm. monet heinä ja
putkikasvit. Vähän ravinteita vaativa kasvilajisto puolestaan
hyötyi tilanteesta ja alkoi vahvistua. Tällaisessa niukkaravinteisessa
ympäristössä lajisto voi olla kaksinkertainen verrattuna
vastaavanlaiseen runsasravinteiseen ympäristöön.
Perinnebiotoopit ovat yksi luonnon monimuotoisuuden merkittävimpiä
ylläpitäjiä. Niiden runsas kasvilajisto luo edellytykset
runsaalle eliöstölle mm. monet kotilot, perhoset ja koppakuoriaiset
ovat niistä riippuvaisia.
Perinnemaisemien tulevaisuus uhattuna
1800-luvun
lopulla alkoi luonnonniittyjen hyödyntäminen vähentyä.
Oli jo todettu ettei rehuongelmaa saada ratkaistua muutoin kuin
viljelemällä heinää. 1930-luvulla luonnonniityt
olivat jo käyneet harvinaiseksi Etelä-Suomessa. Tilalle
tulivat kylvöniityt. Suhdetta kuvaa se, että kun 1870-luvulla
heinä oli kylvetty vain noin 1 %: iin koko peltoalasta, niin
1900-luvun alussa kylvettyjä niittyjä peltoalasta oli
jo noin 40%. Koneellistettu tehomaatalous hävitti luonnonniityt
lopullisesti. Kivikkoisia ja huonosti tuottavia alueita ei enää
kannattanut koneellisesti niittää. Kun heinää
ei enää kerätty pääsi vanhoille niittyalueille
kasvamaan puita ja pensaita ja vähitellen ne alkoivat umpeutua.
1950-luvulla otetut valokuvat kertovat vielä suhteellisen avoimesta
maisemasta, mutta sen jälkeen niittyjen ja ketojen taantuminen
on vain nopeutunut.Viime vuosisadan lopulla lakannut ja kolmen -
neljän viimeisen vuosikymmenen aikana jatkunut maatalouden
rakennemuutoksen johdosta perinnemaisemat ovat nopeasti tuhoutumassa.
Kun rehun tuotanto on siirtynyt lähes pelkästään
pelloille ei luonnonniittyjä enää niitetä eikä
laidunneta, ja maatalouden rationalisoinnin myötä myös
suurin osa vanhakantaisen maanviljelyksen tarvitsemista tuotantorakennuksista
on jäänyt tarpeettomiksi. Nykyisin niityistä ja kedoista
on jäljellä vain pieniä jäänteitä
tehokkaasti viljeltyjen peltojen ja talousmetsien keskellä.
Kun niittyjä ja hakamaita ei enää niitetä eikä
laidunneta on alueiden umpeenkasvu alkanut. On laskettu, että
niityn umpeen kasvamiseen kuluu noin sata vuotta. Tällöin
paikalla on täysikasvuinen - useimmiten kuusivaltainen - sekametsä.
Samalla kun vanhat perinnemaisemat katoavat vähenee myös
luonnon monimuotoisuus. Tutkimusten mukaan noin viidennes uhanalaisista
lajeistamme on riippuvainen perinnebiotoopeista.
